Aiemmin FAWNin kautta tapaamani ystävällinen sielu kutsui minut juhliin lauantaina. Bileissä oli hauskaa ja jopa tuttuja, joita läsnäoloni Atlantin tällä puolen hämmästytti. Hetki oli muutenkin historiallinen, sillä bileet olivat New Jerseyssä, ja noustessani PATH-junasta maan pinnalle kunnioitin ajatuksen verran Jon Bon Jovia ja kontribuutiotaan nykykulttuurille. Teini-ikäni ei olisi ollut sama ilman häntä. Amerikkalainen (?) piirre bileissä saattoi olla ruokapöydän koskemattomuus: juomat maistuivat, mutta harvat söivät mitään, vaikka kystä oli runsain mitoin tarjolla ja emäntä jopa oudoksui ruokahaluttomuutta. Hillittyä tahi ei, keskustelu kiihtyi seuraavan vuorokauden puolelle siirryttäessä ja paluumatkalla eräs seurueemme gentlemanni intoutui esittämään pylvästanssia junassa. Olin kotona kahden maissa, yöllinen metro oli outo, muttei pelottava kokemus. Pahempia monologeja kuulee helsinkiläisissä busseissa.

Sunnuntaiaamuna klo 7 tuntui siltä, että siirtyminen Midtowniin katsomaan jääkiekon olympiafinaalia olisi aivan ylivoimaista ja muutenkin arvioin Ruotsin voittavan joka tapauksessa.Vietin iltapäivän ja illan Lehmanissa lukien uutta painosta Connellin Masculinities-kirjasta, se on kyllä hyvä, ja bibliografiakin on vaikuttava.