Olin eilen verestamassa laulutaitojani ruotsin lehtorin organisoimassa yhteislaulutilaisuudessa. Esilaulajaksi saatu sopraano ja heikosti trubaduurifiilikseen paassyt klassinen kitaristi suoriutuivat hommastaan vahintaan kohtuullisesti, mutta tenkkapoo kohtasi lansinaapureita tarjoilun koittaessa. Catering-vastuulliseksi nimetty ohjeistamaton opiskelijapolo taisi olla hommissaan ensi kertaa: illan juontaja kuuluttaessa tarjoilun (perinteista NY-tarjoilua: juustoa, suolakekseja, viinirypaleita ja juomia) alkavaksi, sivupoydalta loytyy muutama suolakeksi viuhkamuodostelmassa yhden hengen leipalautasella. Hetken kuluttua poydalle saapuu n. 6 kg juustoa kolmea eri laatua, joita ihmiset ahnaasti tuijottavat. Pahaksi onneksi veitsista tai muista ottimista ei ole tietoakaan. Siina sitten heitetaan kevytta smalltalkia Lasse Berghagenista samalla kun juustokimpaleet tuijottavat orpoina takaisin poydaltaan. Kuluu jokunen tovi, ja harkitsen jo avustavani hakemalla veitset juhlatilan kyokista, koska en ole talossa ensimmaista kertaa. Veitset loytyvat ja vartin paasta saa jo mehuakin. Loppu hyvin, kaikki hyvin.