Hra A Suomesta oli vieraanani viikon ja rientoihimme kuului mm. visiitti oopperaan. Esitys oli Lohengrin, säveltäjä Wagner ja ohjaaja Richard Wilson, joka oli luonut lähes futuristisen näyttämökuvan (ks. arvostelu NY Times 19.4.2006, kyseessä oli kauden ensi-ilta, lukekaa myös YLEn juttu). Vaikken nähnytkään miehiä siivekkäissä kypärissä, esitys teki silti vaikutuksen. Laulajat liikkuivat kuin liukuhihnalla kartiomaisten viittojensa suojissa, tunteita viestittiin kabukin tyyliin naamiomaisin maskein ja eleitä ja liikettä oli vähän ja se oli harkittua, joskus jopa huomaamatonta. Musiikki oli jykevää, kuoro valtava ja valaistus kylmä ja maskeja korostava. Tarina oli surullinen, joskin pahikset kuten Ortrud ovat aina kiinnostavia. Ja Karita Mattilan aplodien kohdalla ymmärsin viimein, minkälainen megastara Perniöstä onkaan lähtenyt.

Kävimme myös Metsin pelissä, Staten Islandin lautalla, ihailemassa Brooklyn Bridgeä, Central Parkissa pasteeraamassa, Times Squarella iltahulinassa,  luonnonhistoriallisessa museossa ihmettelemässä rekonstruktioita lentoliskoista, sekä tietenkin ostoksilla, varsinkin kenkiä tuntui löytyvän sopuhintaan. Arkeen motivoituminen voi olla taas vaikeaa, nyt kun on taas nähty yksi puoli kaupungin megalomaanisesta tarjonnasta. Tosin lähtölaskenta on jo alkamassa, viiden viikon jälkeen hengitän taas kotimaan ilmaa.