Olen tällä viikolla käynyt kuuntelemassa espanjan, portugalin ja arabian tunteja. Kullakin tunnilla olen silmä ja korva kovana tarkkaillut, mikä on opettajan metodi, onko hyvillä opetusmetodeilla jotain yhteistä ja muutenkin ollut jälleen kerran ihmeissäni opiskelijoiden ääreishyvästä motivaatiosta ja nopeasta etenemisestä.

    Jokainen CU:n, Barnardin ja SEAS:in opiskelija opiskelee vähintään yhtä vierasta kieltä joko kaksi vuotta tai useampaa ainakin vuoden. Tunteja alkavassa kielessä on 2x110 minuuttia viikossa, jotkut opettajat venyttävät oppitunnin täyteen kahteen tuntiin ja pitävät lyhyen tauon. Joissakin opetusryhmissä opiskelijat muodostavat myös säännöllisesti kokoontuvia opintopiirejä, jolloin opiskelija altistuu parhaassa tapauksessa neljäkin kertaa viikossa vieraalle kielelle. Tähän lisätään vielä kotiläksyt ja ta-daa, inehmo hallitsee vuoden opintojen jälkeen kielen auttavasti, kahden vuoden jälkeen keskustelee politiikasta ja kolmen vuoden jälkeen osaa puhua omasta erikoisalastaan ammattitermein. Näin siis parhaassa tapauksessa. Vähäisemmätkin oppimistulokset ovat varsin mairittelevia.

    Usean vieraan kielen opettajan linja on opettaa kohdekieltä täysin yksikielisesti. Yksittäisiä sanoja voidaan pudotella englanniksi, mutta espanjan tunnilla puhuttiin yksinomaan espanjaa, portugalin tunnilla tunnelma oli kuin brasilialaisilla markkinoilla, ja arabian tunnin kultivoitunut tunnelma tiivistyi lehtorin tokaisuun: "I do not accept mediocre performances". Usein myös kanssaopiskelijat kasvattavat sanavarastoa, jos jotain ei tiedä, kollega auttaa, jolloin opettaja lähinnä vahvistaa tai epää käännösehdotuksen kohdekielellä, mikä tekee kohdekielen ruodussa pysymisen helpommaksi; opitaanhan sanat kyllä ja ei ensimmäisellä tunnilla. Tunneilla istutaan myös ainoastaan piirissä ja opettajat liikkuvat luokassa mahdollisimman paljon, sen mukaan, miten tila antaa myöten. Olennaista on siis puhua tunnilla mahdollisimman paljon, houkutella aloittelijat ottamaan sanat suuhunsa ja vahvistaa 2. vuoden lukijoiden ilmaisua antamalla useita vaihtoehtoja (synonyymien opettelu tuntui olevan pop varsinkin arabian tunnilla). Kolmannen vuoden opiskelijat tuovat itse keskustelunaiheita tunnille, pääasia on, että puhetta syntyy. Portugalin tunnilla opiskelijat tuntuivat kokevan syvää mielihyvää ääntämisestä, opettaja osasi myös spesifioida erittäin tarkkaan, missä kohtaa nenää tai kurkkua äänne syntyy. Nasaalikin on kuulemma kovin vaikea amerikkalaisen lausua, mikä hiukan yllätti...

    Pitäisi ahkeroida, mutta yleinen uupumus houkuttaa istumaan nurtsille iltapäivän auringon lämpöön. Käyhän se lukeminen ulkonakin.