Päivällä tihkuna alkanut sade saavutti illalla raamatulliset mittasuhteet ja siirsi ajatukseni elokuuhun 2005, jolloin keräsin agrea yleisurheilun MM-kisoissa kastumalla sadevedestä alushousuja myöten seuratessani miesten keihäsfinaalia. Onneksi se on taaksejäänyttä aikaa, niin kuin koko alkusyksy 2005. Täällä sade tulee tarpeeseen, aamupäivällä kampuksen pensasaitojen kimpussa rehkineet puutarhurit lienevät samaa mieltä. Nurmikot kyllä olivat jo lähes täydellisiä 8 cm:n pituuteensa leikattuna.

Toinen yritykseni hengittää samaa ilmaa Joseph Stiglitzin kanssa tyrehtyi siihen, että sali oli täynnä ja ihmisiä ei otettu sisään edes seisomapaikoille paloturvallisuussyistä. Stiglitz on yhdessä Linda Bilmerin kanssa laskenut, paljonko Irakin sota oikeasti maksaa ja esittelee tuloksia paraikaa Schapiron 178-paikkaisessa auditoriossa. Väkeä olisi riittänyt tuplasti isompaan saliin, kansa on siis tiedostavaa ja haluaa tietää, mihin ne verodollarit oikein menevät ja mitä kustannuksia (esim. invalidisoitumisesta maksettavat eläkkeet, hoitokustannukset ja 22-vuotiaina työkyvyttömiksi luokiteltujen menetetyt työvuodet) Bushin hallinto jättää laskuistaan pois. Luenpa referaatin huomenna CU:n sivuilta. Siirryn takaisin Manhattan Avenuen tukikohtaan valmistamaan myöhäistä päivällistä ja syömään banaanijäätelöä.