Tiesin, että ilmassa oli suuren juhlan tuntua, kun narikassa jonossa edelläni oleva mies riisui takkinsa ja selästä tervehtivät Trio Niskalaukauksen uusiokäyttöön ottamat sanat "Minulle ei *****illa." Yleisöä oli maltillisesti paikalla, lämmittelijöistä Damone oli kyllä mielestäni täysin valmis stadionrockiin, elkeet ja soitto olivat siihen tarpeeksi kurinalaiset. Niin Damone kuin 69 Eyeskin todistavat kasarihevin tulleen takaisin, paketti vain on uusi.

Paketista löytyikin hiljan värjättyjä partoja ja tukkia, mittojen mukaan teetettyjä nahkavaatteita, muodollisesti pätevän komppikitaristin uusi lyhyttukkainen lookki (rohkeampaa flirttiä vaan eturivin tyttöjen kanssa niin levymyynti on taattu), nuoren Elvis-Jyrkin mörinää. Kipsi mureni Helsingin vampyyrien yltä siina neljännen biisin aikana. Basisti tuntui olevan koko keikan ajan omissa maailmoissaan, vain soitto yhdisti järkäleen bandiin. Kyllä tästä vielä hyvä tulee, kunhan vaan näyttäisitte, että teillä on hauskaa siellä lavalla.

Keikkayleisöstä löytyi kaikki rokkiväen stereotyypit: hörhö hassuine hattuineen, keikkoja agrekuntosalina kayttavat 21-vuotiaat, lapsenkasvoiset collegetyttäret, äiti-lapsi -laatuaikaa viettavat vanhemmat, ns. alan miehet kummallisen värisissa (talla kertaa petrooli) puvuissaan seka Iron Maidenin kannattajat seitsenhaaraisine hiustenlatvoineen. Itse sali oli hiukan Karenia ja Tavastiaa pienempi, mutta varsin kaytannollisesti organisoitu tila: kolmea seinaa kiertaa parveke, jolta paikan istumapaikat loytyvat, kellaritason loungessa oli peileja ja punaisia verhoja seka baari. Katutason ovista paasee myos suoraan ulos, narikan kautta ei tarvitse kiertää.

Oli kylla hauskaa. Palaan viela ensi perjantaina Hellacoptersin keikalle.