Aiemmista ostosretkistä viisastuneena olin lauantaiaamuna erittäin hyvin valmistautunut niin henkisesti kuin materiaalisestikin Century 21-ekskursiotani varten, kassissa oli niin vesipullo kuin evästäkin. Aamun sade oli puolellani, sillä päästyäni pääkallopaikalle, kenkäosastolla oli jopa rauhallista, mitä nyt saksalaiset huusivat tunteitaan julki bootsien äärellä (turhaan huusivat, bootseja oli vain neljää väriä ja olivat muutenkin kehnon oloisia). Tosin en ehkä muutenkaan ole italialaisten strassisandaalien kohderyhmää, joten täältä en tehnyt mitään löytöjä. mutta urheilu- ja alusvaateosasto olivat hinnoittelultaan ja valikoimaltaan kohtuulliset. Naistenosastolla oli sen sijaan jo merkkejä kollektiivisesta hulluudesta ihmiset ryysiessä kuka mihinkin, toiset sovituskoppiin ja toiset Versacen farkkujen luo. Tulipahan käytyä ja jotain tuikitarpeellista tarttui meikäläisenkin matkaan.

Kävin tietysti, nurkilla kun olin, pällistelemässä WTC-tonttia, joka oli kyllä mielettömän kokoinen. Koko 9/11 oli muutamin kuvin ja lakonisin lausein listattu aitaan paneelein ja mittakaava oli muutenkin se juttu, joka toi hieman perspektiiviä uutiskuviin. Terrori-isku on ollut muutenkin taas esillä, pari viikkoa sitten julkistettiin koko joukko ääninauhoja, joilla kaksoistorneissa olevat ihmiset puhuvat hätäkeskustyöntekijöille. Tuntuu kummalta, että siitäkin on jo melkein viisi vuotta.

Nautin kosteasta ilmasta (kämpillä on sisäilma on niin kuivaa, että sinne muumioituu alta aikayksikön, jos ei liiku) ja kävelin  Broadwayta pohjoiseen. Sain taas perspektiiviä kaupunkisuunnitteluun, naapurustot vaihtuvat nopeasti ja ovat keskenään hyvinkin erilaisia. Chinatown on nyt nähty tarpeeksi moneen kertaan, keskityn seuraavaksi Chelseaan ja Hell's Kitcheniin.