B kysyi tänään, että kiinnostaisiko ooppera. No minä siihen että mikä ettei. B selitti serkkunsa tulevan jossain Connecticutin collegessa työskentelevän tyttärensä kanssa Nykiin katsomaan illan esitystä Metropolitanissa. Tytär oli ilmeisesti collegelasten kaitsijana ja serkkuäiti muuten vaan seurueessa. Mitä maksaa, kysyin. No ei mitään kun joku oli peruuttanut liian myöhään ja lippu olis muuten jäänyt käyttämättä. Menikin lauantai-illan sääliöprojekti jäätelön ja Project Runway -uusintojen seurassa vaihtoon ja menin katsomaan Giuseppe Verdin oopperaa La forza del destino. Kohtalon voimaa tosiaan. Oli kyllä hyvä, kuoron koreografioita ja asuja ja lavasteita myöten, solisteista ja orkasta puhumattakaan. Oli pyrotekniikkaa ja kaksintaistelua, komiikkaa ja tragiikkaa, juustoa ja makkaraa. Kesti neljä tuntia ja aika meni kuin siivillä, ihme kyllä. Karita Mattilaa saisi kuulla Fideliossa ainakin vielä huhtikuussa, voisin jopa uskaltautua niille seisomapaikoille.

Ja Conanin Suomi-spesiaali esitetään täällä ensi perjantaina, sitä odotellessa.