Sain taannoin odotettavissa olleita ikäviä uutisia tilanteessa, jossa en kuitenkaan ollut varautunut ottamaan niitä vastaan. Kiukku ja harmistus löi yli, häpeäkin, ja itkukin pääsi. Niin just. Olis pitänyt tietää. Itsesyytöksille ei tuntunut löytyvän loppua. Apu oli kuitenkin lähellä, ja muutaman tunnin jälkeen huonot vibat alkoivat laimentua.

Ihmiset käsittelevät vastoinkäymisiä eri tavoin ja vähitellen on alkanut tuntua siltä, että oma sietokykyni on dramaattisesti huonontunut entisestään. Pienetkin asiat suututtavat suhteettoman paljon, nuoruuden optimismista näyttää olevan vain rippeet jäljellä ja elämä tuntuu muutenkin takkuiselta, vaikka onkin laadullisesti parempaa kuin vuosiin. Netti tarjoaa kuitenkin aarreaitastaan välineitä itsereflektioon. Jos osaa kysyä oikein, on jo lähellä oikeaa vastausta. Tukiasema.net -sivustolla kysytään seuraavasti: "Minkä pitäisi olla toisin, jotta voisin unohtaa tämän asian (vastoinkäymisen) ja jatkaa elämääni?" Lyhyt kysymys, johon ei käy lyhyesti vastaaminen. Varsinkin kun sitä reflektoitavaa löytyy edelleen enemmän kuin yksi aihepiiri. Tarkastella sopii myös itse kysymystä, "jatkaminen" on suotavaa ja toivottavaa, mutta entäs "unohtaminen"? Voinko unohtaa? Miten se tapahtuu? Erase and rewind? Miten hallitsen muistiani tai ajattelen jotain muuta, kun mieleen pulpahtaa vaikka mitä? Kivahan se olisi, jos pääsisi painolasteistaan kivuttomasti eroon.