Perehdyin tänään kirjaston saloihin pohjamutia myöten. Näyttää siltä, että löydän kaikki tarvitsemani opukset Butlerista ja SIPA:sta. Molemmissa on myös laajat aukioloajat, jolloin lainausoikeudettomuudestani (saan lukea kirjoja paikan päällä, mutten lainata, mikä lienee ihan hyvä asia historiani ja sakkokertymäni tuntien) ei liene haittaa.

Luettelointisysteemi perustuu kirjassa oleviin kolmeen toisilleen alisteisiin koodiin. Ensimmäinen numerosarja kertoo kokoelman, toinen ja kolmas ovat jollain tapaa yhteydessä kirjan nimeen ja kirjoittajaan, mutta kokoelmassa kirjat eivät kuitenkaan välttämättä ole aakkosjärjestyksessä. Vain numeroihin on luottaminen. Etsin luettelosta kaksi kirjaa (toisen blogimerkinnän voisi kirjoittaa nimekkeiden määrästä, omalla hakusanallani löytyi Turusta kolme opusta ja täältä 231, ja rajasin vielä hakua vuoden 1985 jälkeen ilmestyneisiin kirjoihin), joita aloin jäljittää. Omin neuvoin pääsin oikeaan kerrokseen, mutta kokoelmaa en löytänyt. Virkailija selostaa kokoelmien varastointisysteemin ja opastaa kymppikerrokseen. Butlerissa kokoelmakerroksia on tältä muistamalta 14, joissa kirjat ovat matalissa, ikkunattomissa varastohuoneissa ja joiden käytävillä liikkuu parroittuneita ikiopiskelijoita. Perimätieto kertoo myös collegelapsien harrastavan lihan iloja 9. kerroksessa; sitä en halua todistaa. Pitänee silti tarkistaa, mitkä kokoelmat sieltä löytyvät, ovelukset käyttänevät jotain sellaista kokoelmakerrosta, jossa ei usein käydä. Veikkaukseni osuu jonnekin Hudson-joen laakson alkuperäiset lahottajasienet - tai Bush nuoremman ulkopoliittiset saavutukset -kokoelmien välille.

En löydä kerroksesta kokoelmaa, mutta ohimennen huomaan amerikkalaisten naiskirjailijoiden näytelmät -kokoelman, oivan arsenaalin venäläisiä kansansatuja sekä jonkinlaisen kansojen huumori -osaston, josta ilokseni bongaan muutaman niteen Kekkoskaskuja alkukielellä. Hissit kuljettavat tiedonjanoista etsijää ylös ja alas, seuraavassa hetkessä ystävällinen virkailija selostaa tarkemmin luokitus- ja paikkamerkintäkäytäntöjä ja kas kummaa, kirjat löytyvät ja saan ne mukaani lainaustiskille, jonne ne jemmataan nimelleni.

Nautin iltapäivän auringosta kävelemällä Riverside Parkia pitkin aina 72. kadulle asti. Kävin eilen Scandinavia Housessa katsomassa bergmanilaistyyppisen draaman Harry's döttrar (Richard Hobert 2005; suositeltava, pelottava ja ilmeikästä näyttelijätyöskentelyä lähikuvien varassa) ja suunnittelin katsovani tänään Brokeback Mountainin. Perun aikeeni, kun näen 68. kadun ja B'wayn Loews-elokuvakompleksin aulassa sunnuntaipäiväänsä viettävät lapsiperheet. Vaikka tuskin kuuluvatkaan homolänkkärien kohderyhmään, siirrän suunnitelmani tuonnemmaksi. Paluumatkalla löydän meksikolaisten pitämän vihanneskaupan, jonka edulliset hinnat ilahduttavat vaihteeksi, luulin jo, ettei parsakaalia löydy kaupungista alta $3:n.