Columbian päättäjäiset ovat ensi keskiviikkona ja juhliin odotetaan väkeä suurehkon suomalaisen kesäfestarin verran: 11 000 valmistuvan lisäksi kampukselle ahtautuu n. 30 000 vierasta ja omaista. Katsomorakenteita, portteja, neuvontakojuja ja aitoja on tuotu kampukselle toukokuun alkupäivistä asti. Lisäksi collegelapsoset tyhjentävät huoneitaan, mikä on olennaisesti lisännyt liikennettä kampuksella.

Muuttotyylejä on yhtä monta kuin muuttajiakin. Osa kärrää omaisuutensa lehtiroskiksen näköisissä sinisissä muovivaunuissa sivukadulla odottavan iskän/äiskän/kaverin/ lyhtypylvääseen tiedotteensa jättäneen handymanin autoon sellaisenaan. Osa toimittaa tarpeistonsa pahvilaatikkoja ja varastotiloja vuokraavan firman kojulle kampuksella, josta firma kuljettaa ne kesäsäilöön esim. Long Islandille ja josta ne syksyn tullen taas roudataan Columbiaan tai muuhun sovittuun paikkaan. Ja joukossa on myös niitä, jotka viisaasti ovat karttaneet maallisen mammonan kokoamista kämppiinsä ja joille muuttaminen merkitsee vain tavanomaista suuremman laukun siirtämistä tomumajan ohessa kesäharjoittelupaikkakunnalle.

Olen jättänyt viralliset jäähyväiset opiskelijoille, mutta muutamia tulen tapaamaan pikapuoliin Suomessa. Ja loputkin löytävät varmasti joskus tiensä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden mallimaahan, fiksujen koululaisten ja omaperäisten taiteilijoiden tyyssijaan. Pidän nämä opiskelijoiden ajatukset mielessä, sillä niille voi löytyä käyttöä hyvinkin pian. Hetki voi koittaa käden hairahtuessa tv-kaukosäätimellä MTV3:n jääkiekkolähetyksen pariin, itähelsinkiläisen yläasteen välituntivalvonnassa tai katseen osuessa aina yhtä antoisalle Turun Sanomien mielipidepalstalle. Silloin jos koskaan tarvitaan uskoa hyvän Suomen olemassaoloon.