Tämänpäiväisestä uutispuurosta kaksi uutista on ylitse muiden: Ayaan Hirsi Alin kansalaisuuden peruminen sekä korkeakouluopiskelijoiden ruotsin kielen vaatimusten helpottaminen, jotta opiskelijoiden kielitaito olisi yhtenäisempi.

Molemmat uutiset ovat mannaa pikkusieluille: Hollanti saa ministeri Verdonkin ansiosta maineen jylppylänä, jossa ei osata käyttää Hirsi Alin ehdotonta suhtautumista ihmisoikeuksiin hyödyksi. Lapsi menee pesuveden mukana ja kuuluisasta toleranssista ei ole kuoriakaan jäljellä. Ja jos normaaliälyinen ihminen ei n. 7 vuoden opiskelun jälkeen opi ruotsia edes kommunikoidakseen jokapäiväisissä tilanteissa, kannattaisi miettiä opetuksen sisältöä, painotuksia ja metodeja eikä alentaa vaatimuksia, jottei osaamattomille tulisi paha mieli. Läksytkin voisi tehdä jo yläasteella.

Ymmärrän kyllä, että asenteet ovat koventuneet ja että politiikoilla ei ole nykyisin varaa minkäänlaisiin virheisiin. Silti on ironista, että Hirsi Ali löytää uuden paikkansa lännen kultamaasta, jossa uuskonservatismi jyllää. Kielen opettelu puolestaan ei avaa ainoastaan väylää kommunikoida, vaan näköalan kokonaan toisenlaiseen ajatteluun ja kulttuuriin (kyllä, ruotsalaisten tapa olla poikkeaa monellakin tapaa meikäläisestä). Epäilen, että ruotsin opiskelun vastustajat opiskelisivat intomielisenä jotain muuta kieltä;  väitän, että ruotsista luopuminen vain karsisi valikoimaa pitkällä aikavälillä. Sitä paitsi naapurit tulisi tuntea hyvin, jotta niiden kanssa voi elää.

Maailma ei ole reilu, ei kellekään tai millekään.